Manne Airaksisesta Tapiolan Hongan puheenjohtaja

Tapiolan Honka ry valitsi vuosikokouksessaan hallituksen uudeksi puheenjohtajakseen Manne Airaksisen. Kai Orpo nimettiin varapuheenjohtajaksi ja hallitukseen saatiin lisäksi kaksi uutta jäsentä.

Hongan hallituksen puheenjohtajana on viimeisen seitsemän vuoden ajan toiminut Mika Numminen. Tapiolan Honka ry:n vuosikokouksessa Numminen astui alas puheenjohtajan pallilta ja tilalle valittiin Manne Airaksinen. Lakimiehenä toimiva Airaksinen on toiminut hallituksen jäsenenä jo useamman vuoden ja on vankka osa Honka-perhettä. Esitimme Airaksiselle muutaman kysymyksen, joiden kautta tuore puheenjohtajamme esittelee itsensä.

Kuka on Manne Airaksinen?

  • Olen syntyperäinen tapiolalainen Kaskenkaatajantieltä ja asun Tapiolassa edelleen. Perheeseeni kuuluu koripalloa harrastava vaimo ja kolme lasta, joista kaksi pelaa Hongassa. Työskentelen liikejuridiikan parissa ja olen täyttänyt 50 vuotta.

Millainen on oma Honka-historiasi?

  • Oma Honka-historiani alkaa "Monarin" vihkiäisottelusta, jota olin seuraamassa 1970-luvun puolivälissä. Sitä seuraavan kymmenen vuoden aikana näin todennäköisesti kaikki Hongan kotiottelut. Kiinnostusta lisäsi luonnollisesti oman taloyhtiön poikien ja kavereiden rooli Hongan joukkueissa. Olen pelannut FC Hongan edustusjoukkueessa ja Jäähongassakin pelasin muutaman vuoden. Koripalloharrastuksen aloitin aikuisiässä. Ensimmäinen Hongan koripallojoukkue jossa pelasin, oli BC Honka -65, joka oli parhaimmillaan hilkulla nousta miesten 1.divisioonaan. Pysyin mukana. Koripallossa suurin meriittini on kuitenkin M50 Suomen mestaruus Hongan Kelohaloissa."

Millainen puheenjohtaja haluat olla?

  • Koska olen itse ollut jäsenenä monissa hallituksissa ja neuvonut vielä useampaa, minulla on monenlaisia ajatuksia siitä, miten organisaation pitäisi toimia ollakseen tehokas ja kaikille mukana oleville motivoiva työympäristö. Haluan puheenjohtajana kantaa vastuuta merkittävistä päätöksistä ja olla luomassa toiminnalle suuntaviivoja, mutta haluan tehdä sen yhdessä muun hallituksen, toimiston, valmentajien ja muiden aktiivien kanssa. Honkahallin hallitusta ja henkilökuntaa unohtamatta. Kaikessa toiminnassa tulee muistaa, että Tapiolan Honka on yhteisö, joka on olemassa etupäässä pelaajia varten.

Mitä Tapiolan Honka on sinulle?

  • Kuten edeltä ilmenee, olen pienestä pitäen leimautunut näihin seutuihin ja honkalaiseen koripalloon. Omien lasteni harrastusten kautta, honkalaisuus nosti jälleen päätään ja nyt olen melko tavalla koukussa. Tämä on harrastustoimintaa parhaimmillaan.

Seitsemän vuoden ajan hallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitanut Mika Numminen siirtää puheenjohtajan tahtipuikon hyvillä mielin seuraajalleen.

  • Puheenjohtajakauteni oli itselleni hienoa aikaa ja koko seurayhteisön: pelaajien, valmentajien, organisaation ja vanhempien, tuki on etenkin Honkahallin valmistumisen myötä ollut suurenmoista. Toivotan uudelle puheenjohtajalle hallituksensa kanssa menestystä viedä Honka seuraavalle tasolle yhä kansainvälistyvässä koripalloyhteisössä, Numminen kiteyttää.

Nummisen lisäksi hallituksesta jäi pois Petri Manninen.

Tapiolan Honka ry:n uusi hallitus seuraavalle kaudelle on:

Manne Airaksinen (puheenjohtaja)
Kai Orpo (varapuheenjohtaja)
Terhi Rauhansalo (hallituksen jäsen)
Camilla Eriksson (hallituksen jäsen)
Kari Järvinen (hallituksen jäsen)
Eero Katajavuori (hallituksen uusi jäsen)
Mikko Laavainen (hallituksen uusi jäsen)

Haluamme koko Tapiolan Hongan puolesta esittää lämpimät kiitokset Mika Nummiselle suuresta panoksesta Honka-perheen ja espoolaisen koripallon hyväksi. Kiitos menneestä kaudesta myös Petri Manniselle.

Menestyksekästä kautta uudelle hallituksellemme!

Kuva: Sonja Herrala

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA