Leiripäiväkirja: 14-vuotiaat tytöt Serbian Zlatiborissa

Hongan 14-vuotiaiden tyttöjen perinteisiin kuuluu valmistautua kauteen Serbian leirillä. Poikkeusta ei tehty tänäkään vuonna. Joukkue matkusti kesä-heinäkuun vaihteessa Zlatiboriin Maxima Basketball Campille. Alla tyttöjen itsensä kirjoittama leiripäiväkirja. 

Maxima Basketball Camp, leiripäiväkirja 2018

TORSTAI 28.6. 

Tapasimme lentokentällä jo klo 4:00. Otimme automaateista lentolippumme (joillakin vähän haastavaa), pistimme matkalaukut ruumaan ja menimme turvatarkastuksen läpi. Kävelimme lähtöportillemme ja jäimme odottamaan koneeseen lastausta. 

Lentomatka Müncheniin kesti pari tuntia. Saksaan päästyämme kaikille oli hirveä nälkä eli suuntasimme syömään. Lentokentällä meillä oli paljon aikaa. Aikanaan kokoonnuimme Belgradin lähtöportille.  

Lennon oli tarkoitus lähteä klo 11:00, mutta se oli jostain syystä myöhässä jopa yli tunnin. Pääsimme vihdoin koneeseen pitkän odottelun jälkeen. Suurin osa tytöistä oli todella väsyneitä. Melkein kaikki nukahtivat lennon ajaksi. 

Kun saavuimme Belgradiin, menimme hakemaan matkalaukkujamme. Kaikkien muiden tulivat onnistuneesti hihnalta paitsi Fannyn, jonka laukku oli päättänyt lähteä lomalle Ranskaan. Harri ja Fanny lähtivät selvittämään asiaa. Lupasivat toimittaa sen seuraavana päivänä Zlatiboriin. 

Pakkasimme laukut bussin peräkärryyn ja lähdimme matkaan. Matka kesti noin 5-6 tuntia. Kaikilla oli hauskaa, paitsi ehkä kuskilla, jonka korvissa kaikuu luultavasti vielä ilakointimme.

Leirialueelle päästyämme majoittauduimme kahteen kuuden hengen ja yhteen kahden hengen huoneeseen. Saatuamme laukut sisään piti Harri lyhyen palaverin, jonka jälkeen kapusimme alakertaan syömään. 

Illan ohjelmaan kuului vielä kävelyretkin Zlatiboriin. Osa vaihtoi myös rahaa. Kävimme ostamassa vedet ja banaanit seuraavan päivän tapahtumiin. Isot kuuden litran vesitonkat painoivat mukavasti, kun palasimme ylämäkeä pitkin leiripaikallemme. 

Matkustuspäivän jälkeen kaikki olivat väsyneitä, hiljaisuus oli poikkeuksellisesti jo 22:00. 

PERJANTAI 29.6. 

Aamulla heräsimme aikaisin ja lähdimme aamupalalle. Ruoan jälkeen oli pieni tauko, jonka jälkeen harjoitukset. 

Meidän ryhmämme valmentajina toimivat serbialaiset Igor ja Dusan. Kanssamme harjoittelivat myös romanialainen Ariana ja serbialainen Jelena.   

Treeneissä harjoittelimme syöttämään paikallaan ja liikkeessä. Lopun pelissä ei saanut kuljettaa, piti vain syöttämällä päästä tekemään koreja. 

Treenien jälkeen kävimme suihkussa. Olimme jo oppineet käyttämään kuumavesivaraajaa niin, että myös viimeisellä oli lämmintä vettä käytössä. 

Seuraavana vuorossa oli lounas, jossa saimme nuudelikeittoa ja kanaa sekä erilaisia lisukkeita. 

Lounaalta siirryimme suoraan tunnin siestalle. KAIKKI NUKKUIVAT! 

Herättyämme jotkut pelailivat korttia ja jotkut olivat ulkona pelaamassa korista. 

Välipalalla saimme kakkupaloja… 

Illalla ei ollut treenejä sateen takia, koska kentät olivat vaarallisen liukkaat. Sateen takia tauko jatkui ja jatkoimme kortin pelaamista. 

Iltapalalla saimme pizzaa ja jogurttia.  

Loppuilta meni Harrin kotiläksyn parissa. Jokaisen piti kääntää ja kirjoittaa oma nimensä serbialaisilla kirjaimilla. Hiljaisuus taas klo 23:00. 

Ai niin, Fanny sai myös karkuun lähteneen matkalaukkunsa. 

LAUANTAI 30.6. 

Heräsimme 7:30, kun ulkona satoi vettä aika reippaasti. Kaikki pesivät hampaat ja pukivat vaatteet päälle. Silloin ruokakello jo pirahti ja kiiruhdimme aamupalalle. 

Ruokailun jälkeen, kun treenivaatteet oli puettu päälle, oli vielä hetki aikaa pelata korttia. Onneksi sillä aikaa ilmakin ehti selkenemään. 

Päivän ensimmäinen treeni alkoi 11:15. Teimme paljon kahden pallon pallonkäsittelyä. Lopuksi meillä oli vaparikisa, jonka voitti Enni ja Jelena. Kesken treenien alkoi taas tihuttamaan ja siirryimme katoksen alle jatkamaan, sillä meidän kentästä tuli sateen takia liukas. 

Menimme huoneissa suihkuun, jonka jälkeen lounaalle. Ruokana oli keittoa ja leivitettyä kanaa herneiden sekä porkkanoiden kera. 

Vatsat täysinäisinä pidimme tunnin siestan, jonka jälkeen menimme Zlatiborin keskustaan ostamaan vettä ja banaaneja. Palattuamme oli välipalan aika, saimme muffinssit. 

Päivän toisessa treenissä teimme erilaisia lay-uppeja sekä heittelimme paljon. Suihkun jälkeen taas päivällisen pariin. 

Yhdessä huoneessa (ei huoneen numeroa…) yhdellä tytöllä (ei nimeä, mutta etunimessä on kolme kirjaita…) oli ollut ongelmia vessanpytyn kanssa. Tämä kuitenkin jääköön joukkueen omaksi salaisuudeksi, kenestä oli kyse. 

Loppuilta pelattiin korttia. Hiljaisuus oli 23:00. 

SUNNUNTAI 1.7. 

Tänään herättiin 40 minuuttia ennen ruokailua, mutta ruokakello soi 10 minuuttia etuajassa. Melkein myöhästyttiin, mutta ehdittiin silti. 

Sitten oli treenit, jossa harjoiteltiin yksi- ja kaksitahtipysähdyksistä tehtäviä juttuja. Myös heiteltiin, pelattiin ja venyteltiin. 

Mentiin suoraan treeneistä syömään. 

Siestan jälkeen piti olla treenit, mutta koska satoi, ne peruttiin. Jäimme kuitenkin heittelemään hetkeksi vaikka kentät olivat tosi liukkaat. 

Huoneissa pelattiin hetki korttia ja sitten taas mentiin syömään. 

Palattiin huoneisiin pelaamaan korttia. Valmentajamme tuli kertomaan, että meillä on kohta peli. Vaihdoimme nopeasti pelikamat päälle ja menimme kentälle. Alkoi taas satamaan, joten peli jouduttiin valitettavasti perumaan. Tanssittiin vielä aurinkotanssia melko äänekkäästi, jotta aurinko tulisi ja pääsisimme pelaamaan. Ei toiminut… 

Myöhemmin tehtiin taas iltatoimet ja mentiin nukkumaan. 

MAANANTAI 2.7. 

Aamulla herättiin normaalisti ja mentiin aamupalalle. Yhdeksältä olisi treenit. 

Ei satanut, joten pääsimme harjoittelemaan. Treenit meni hyvin ja oli hauskaa! 

Kävimme nopsasti suihkussa ja lähdimme kauppaan ostamaan vettä, banskuja ja omia eväitä. Takastulomatkalla Annilla oli hiukan haasteita kuuden litran vesikanisterin kanssa. Se tippui muutaman kerran, mutta onneksi pysyi ehjänä. 

Huoneessa joltakin loppui jo eväät ennen ruokailua. Kuitenkin mentiin siis syömään papumakaroonikeittoa klo 13:00. Ruoan jälkeen oli tuttuun tapaan siesta. 

Välipalan mutustettuamme menimme suoraan päivän toisiin treeneihin. Ne olivat kivat, mutta sään takia kuumat, sillä aurinko paistoi täydeltä terältä siniseltä taivaalta. 

Ennen nukkumaan menoa oli kaksi tuntia vapaa-aikaa, jolloin käytiin suihkussa ja pelattiin korttia. 

Iltapalan jälkeen meillä oli harjoituspeli. Pelasimme serbialaisia tyttöjä vastaan ja voitimme reilusti. Pelaaminen oli hauskaa! Puoli yhdentoista aikaa palasimme huoneisiimme, menimme suihkuun ja mahdollisimman nopeasti nukkumaan. 

TIISTAI 3.7. 

Aamupala alkoi 08:00 niin kuin aina.  

Aamupalan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa siihen saakka, kunnes harjoituksemme alkoi 10:30. Teimme erilaisia pallonkäsittelyjuttuja sekä pelasimme erilaisia 2-0 hyökkäyksiä monenlaisilla malleilla tehdä kori. Treenit loppuivat klo 12:00, jolloin oli tarkoitus mennä suihkuun. Kaupungilla oli mennyt iso vesijohto poikki, joten emme saaneet vettä… 

Kaikki vaihtoivat kuivat vaatteet päälle ja menimme syömään, jonka jälkeen taas siestalle. Tunnin siestan jälkeen menimme taas kaupungille ostamaan vettä ja banaaneja sekä omia eväitä. 

Palattuamme saimme taas välipalaa (vaniljahyytelöä). Jäimme ruokalaan askartelemaan Honka-tauluja. Nämä antaisimme viimeisenä päivänä muistoksi valmentajillemme ja muutamalle muulle. 

Treenit alkoivat 17:30. Treenien lopuksi heitimme heittokisan, jonka kaksi finalistia pääsivät viimeisen päivän loppukilpailuun. 

Pääsimme vihdoin suihkuun! Melkein suoraan suihkusta menimme päivälliselle. 

Ruoan jälkeen oli vapaa-aikaa. Suurin osa siivosi huonettaan huomista Harrin pitämää tupatarkastusta varten. Ehdimme myös illemmalla katsomaan ulkona pelattavia pelejä. 

KESKIVIIKKO 4.7. 

Aamulla heräsimme 7:35 tavalliseen herätykseemme Marimbaan. 

Aamiainen alkoi ruokakellon pirinästä klo 08:00. 

Päivän ensimmäiset treenit alkoivat melkein heti aamupalan loputtua. Alkulämmöksi teimme pallon käsittelyä ja erilaisia lay uppeja. Venyttelyn jälkeen teimme pivotteja erilaisissa tilanteissa. Lopuksi pelasimme ilman kuljetusta. Treenit olivat ulkona ja oli todella kuuma. 

Kävimme suihkussa. Tauolla ennen ruokailua pelasimme korttia ja lepäsimme. 

Ruoalla saimme perunamuussia ja lihaa. Lounaan jälkeen oli Harrin pitämä tupatarkastus, josta kaikki huoneet pääsivät läpi. Sitten menimme siestalle. 

Harjoituksissa pelasimme 1 vs 1 -turnauksen. 

Suihkunraikkaina kävelimme Zlatiborin keskustaan tuliaisostoksille. Kiertelimme kojuja pienissä ryhmissä. Saimme myös ostaa pientä välipalaa esim. jätskiä, vohveleita tai lettuja. 

Kokoonnuimme klo 19:00 torin patsaalla, josta kävelimme takaisin leirille. Kävimme syömässä, jonka jälkeen oli lyhyt taukohetki. 

Illalla oli vuorossa peli. Pelasimme toisiamme vastaan joukkueilla Team White ja Team Blue. Puoliajalla osa pääsi mukaan ristinolla-kisaan ja osa heittokisaan. Voittajat saivat palkinnoksi lettuannoksen, heittokisan voittajat nauttivat jäätelöstä. Peli jatkui kisojen jälkeen. Viimeisen erän kirin ansiosta Team White voitti. 

Suihkun jälkeen menimme nukkumaan. 

TORSTAI 5.7. 

Aamulla heräsimme 7:30 yhtä virkeinä kuin edellisenäkin aamuna. Ruokakello pirahti ja menimme aamiaiselle. 

Päivän ensimmäiset treenit olivat 10:30. Teimme erilaisia syöttödrillejä sekä kolmen kasista muokattuja korintekojuttuja. Pelasimme myös 3 vs. 2 ja 3 vs. 3 pelejä. Loppuun heitimme ”usko tai älä” vaparikisan. 

Pikaisen suihkun jälkeen menimme heti syömään. Vatsat täysinäisinä pakkasimme saman tien reppumme ja suuntasimme kohti Dinosaurus-puistoa. Siellä kiertelimme katsomassa erilaisia dinosauruksia – olimmehan Dinosaurus puistossa. Osa kävi myös ajamassa mönkijöillä. Muutama meni kiipeilemään köysiradalle. 

Paluumatkalla kävimme täydentämässä taas vesi- ja banaanivarastomme. Myös eväitä tarttui joidenkin meidän reppuun. Palattuamme saimme heti välipalan ruokalassa. 

Yhdessä huoneessa oli pieniä sänkyongelmia… Annin tehdessä palmikoita sänky petti alla ja palmikoitava pyllähti lattialle. 

Päivän toiset treenit olivat klo 18:00 – 19:30. Syöttelimme paljon eri tavoilla niin alkulämmittelyssä kuin itse harjoituksessakin. Lopussa pelasimme 3 vs. 3 turnauksen, jonka finaali on lauantain päättäjäisissä. Käsien pesun jälkeen menimme suoraan syömään illallista. 

Suihkun jälkeen pelasimme taas yllättäen korttia ja menimme katsomaan muiden ryhmien pelejä. 

Iltatoimet tuttuun tapaan eli hampaiden pesu ja yövaatteet päälle. Meitä väsytti niin paljon, että nukahdimme melkein heti sänkyyn menon jälkeen. Hiljaisuus oli jälleen klo 23:00.   

PERJANTAI 6.7. 

Tänään aamulla juuri, kun olimme heränneet, sängynkorjaaja tuli pistämään Annin sängyn kuntoon. 

Aamupalalla saimme leipää ja kinkkua. Halukkaat saivat myös mysliä maidolla. 

Treenit alkoivat klo 09:00. Alussa olimme aurinkokentällä, mutta loppuajaksi pääsimme katoksen alle. Teemana oli puolustus, jota teimme monella eri tavalla. Pelasimme myös 1 vs 1 ja 3 vs 3. 

Vapaa-ajalta siirryimme syömään, josta tuttuun tapaan siestalle. 

Iltapäivällä teimme Harrin antamaa haastattelutehtävää. Meidän piti pikkuryhmissä haastatella ryhmämme valmentajia sekä kanssamme harjoittelevia ulkomaalaisia tyttöjä. 

Harjoituksissa alkulämmön jälkeen pelasimme paljon 5 vs 5. 

Tänään meillä ei ollut peliä, joten seurasimme muiden pelaamista. Illan kohokohta oli ison torakan hyökkäys kentälle kesken pelin. 

Nukkumaan menimme totutusti klo 23:00. 

LAUANTAI 7.7. 

Herättiin normaalisti aamulla ja mentiin aamupalalle. 

Yhdeksältä alkoivat leirikisojen finaalit, joita koko muu leiri oli paikalla katsomassa. Kisoissa oli vapareiden ja kolkkien heittoja sekä 1-2-3 -kisa. Pelattiin myös 1 vs 1 ja 3 vs 3 pelejä. 

Meidän ryhmän vaparikisassa olivat vastakkain Enne ja Jelena, Jenena voitti. Kolkeissa heittivät Anni ja Elina, Elina oli parempi. 1-2-3-kisan voitti Elina, Jenena oli hänen vastustajansa. Kolmekolmosissa Elina, Sofi, Maisa ja Ariana olivat parempia. Yksykkösissä Elina voitti Elsan. 

Kisat kestivät monta tuntia. Viimeisen finaalin jälkeen menimme lounaalle, jonka jälkeen suihkuun. Siestan vietimme normaaliin tapaan nukkuen.  

Viiden aikaan lähdimme kaupungille. Harri vei miedät siellä pizzalle. Se oli hauska yllätys! Saimme kinkku-juustopizzan, jossa oli oliiveja mukana. Osalla oli hankaluuksia saada koko pizza alas, mutta onneksi osa auttoi syömällä ekstraslaisseja. Jälkiruuaksi oli jätskiä. 

Syötyämme Harri kertoi, miten leiri oli sujunut hänen mielestään. Hän myös palkitsi kaksi Maxima Camp lippiksillä. Hatut saivat Ansku ja Enni. 

Ennen leirikeskukseen palaamista kävimme vielä kaupassa ostamassa huomiset matkaeväät. 

Majapaikassa näimme valmentajamme Igorin. Hän kiitti meitä leiristä ja antoi kaikille kortin, joihin hän oli kirjoittanut kiitokset harjoittelustamme. 

Kahdeksalta alkoi päättäjäiset. Siinä palkittiin leirikisojen voittajat mitaleilla ja diplomeilla. Lopuksi vielä annoimme itse tehdyt Honkataulut sekä kausijulkaisut valmentajillemme, meidän kanssa harjoitelleille serbitytöille sekä keskuksen pomoille. Elsa piti jokaiselle lyhyen kiitospuheen, jonka jälkeen annoimme kaikille yläfemmat. 

Illalla vietimme vielä aikaa muiden leiriläisten kanssa ja pakkasimme kaikki tavarat valmiiksi. Menimme nukkumaan huoneet siivottuina klo 24:00. 

SUNNUNTAI 8.7. 

Herätys oli klo 7:00. Siivosimme huoneemme loppuun asti ja tyhjensimme sen tavaroistamme. Menimme aamupalalle ja veimme tavaramme aulaan.  

Bussimme tuli. Hyvästelimme valmentajamme ja uudet ystävämme ja nousimme autoon. Bussimatka kesti vähemmän kuin viimeksi, suurin piirtein viisi tuntia. Matkalla kuuntelimme musiikkia, joskus suomalaista poppia, joskus taas englantilaista. Harrilta parhaat pisteet sai laulamamme Mökkitie. Pysähdyimme kerran vessaan.  

Lentokentälle päästyämme meillä oli kolmisen tuntia koneen lähtöön. Siinä välissä Harri vei meidät syömään pastaa. Kävimme myös ostamassa tuliaisia. Kone lähti noin viideltä. Lentomatka Belgradista Müncheniin kesti vähän yli tunnin.  

Saksassa tuli kiire. Koneen oli tarkoitus lähteä 20:00 ja Belgradista tullut kone laskeutui vasta seitsemän jälkeen. Kiirehdimme portille vain kuullaksemme, että lento on myöhässä. Saimme lentokentältä hyvityskupongit, joiden arvo oli 5€. Sillä ostimme välipalaa, jotta jaksaisimme matkan loppuun asti.  

Odottaessamme koneeseen lastausta leikimme Kids’ parkour park:issa hippaa ja teimme puomin voimisteluliikkeitä laudan päällä.  

Vihdoin ja viimein pääsimme koneeseen. Jokainen oli väsynyt pitkän päivän jälkeen. Lento kesti vajaat kolme tuntia, jonka jälkeen olimme vihdoin Suomessa.  

Kaikki lähtivät kotiin nukkumaan, kun olivat kiittäneet toisiaan ikimuistoisesta matkasta. 

 REISSUSSA MUKANA OLLEET HONKALAISET 

Неа Норхома 

Елина Арниеало 

фани Мартола 

Паулина Хатула 

Енц Хајанен 

Елса Лемиа 

Ани Јусела 

Софи Палмрос 

Маиса Риссанен 

Аннина Сумалаиеи 

Анни Катајавуори 

Туули Лехти 

Емииа БјорклунД 

Емма Пихкала 

Tapiolan Hongan kumppaniksi ja yrityksesi logo koristamaan Honkahallin uusittuja kenttäpäätyjä?
Ole rohkeasti yhteydessä:
sonja.herrala@tapiolanhonka.fi

 

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA