Kuismalle ja Kahlokselle jatkosopimukset

Kaisa Kuisma, Orimattilan lahja espoolaiselle korikselle ja honkalaiskasvatti Pipsa Kahlos jatkavat tulevalla kaudella 2018-19 Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueessa. Naiset tavoitettiin helteisen treenikesän parista haastateltavaksi. 

Treeni, kandi ja kesäliikunnan ohjaaminen kotikaupungissa rytmittävät Kaisa Kuisman vauhdikasta kesää

Alkava kausi on Kaisa Kuismalle seitsemäs naisten Korisliigassa ja kolmas Espoossa. 24-vuotias laituri on aloitti liigauransa kotikaupungissaan Orimattilassa, pelasi sitten kauden HoNsU:ssa, kaksi Huimassa ja viimeiset kaksi vuotta nainen on tullut tutuksi honkalaisille ensin Espoo Unitedin ja sitten Hongan väreissä. 180-senttinen Kuisma ei vietä kesäänsä laakereilla leväten, vaan urheilijan elämä vie kesähelteilläkin.

Kolmas kausi käynnistymässä Espoossa. Mitä kaikkea koet oppineesi täällä ja mitkä on niitä parhaita asioita, joiden takia urasi jatkuu yhä honkalaisena? 

”Espoossa olen oppinut löytämään itselle sopivia ja toimivia juttuja urheilija-arkeen, kun niihin on ollut mahdollista todella panostaa ja keskittyä. Esimerkkeinä voisi toimia vaikka ruokailujen rytmitys tai päiväunien pituus. Koriksesta on tarttunut paljon etenkin taktisia oppeja sekä ajattelutapa, jossa keskitytään asioiden parantamiseen ja kehittymiseen kilpailullisuuden ja lopputuloksen sijaan.”

”Parasta on saada olla samanhenkisten, motivoituneiden ja tsemppaavien ihmisten ympäröimänä” Kuisma fiilistelee.

Mitä kaikkea kuuluu Kaisa Kuisman kesään? 

”Kesä on mennyt tähän asti aika lailla kaikki raudat tulessa. Treeniä aamulla ja illalla, välissä töitä orimattilalaisen Kesäliikunnan parissa ja tutkimusta Jyväskylän Yliopistoon kandidaatin tutkielman muodossa.”

Entä kesätreeni? Miten urheilet ja huolehdit kunnosta kesän aikana? 

”Treenit ovat olleet tänä kesänä aika fysiikkapainotteisia sisältäen urheilukentällä ja punttisalilla rehkimistä. Korista ei ole kuitenkaan unohdettu vaan viikkoon mahtuu aina myös sisko Maijan kanssa vedettyjä 1vs1 vääntöjä ja heittoja. Talven pimeisiin ja kylmiin treeni-iltoihin (ja -matkoihin) haen lisävoimia tekemällä loppuverryttelyt järvessä!”

Mitkä asiat tekevät koripalloilijasta hyvän?

”Hyvä pelaaja osaa pelata vahvuuksillaan. Hänellä on itseluottamusta ja motivaatiota ja hän on valmis tekemään kaikkensa joukkueen hyväksi niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.”

Missä näkisit itsesi mielellään viiden vuoden päästä?

”Voittamassa Koben, Curryn, Jeb Iveyn ja Jemina Airaksisen heittokisoissa.”

Millainen Kaisa nähdään ensi kaudella peliparketeilla? 

”Aikaisempaa hieman nopeampi ja räjähtävämpi sekä enemmän vapaaheittoviivalla viihtyvä. Toivottavasti loppukaudesta myös sellainen, jolla on normaalia leveämpi hymy naamalla!”

Oman kylän kasvatti Pipsa Kahlos odottaa uutta kautta täynnä tahtoa

Tapiolan Hongan junioriputken läpikäynyt Pipsa Kahlos on puskenut viime kausina läpi harmaan kiven. Loukkaantumisten sävyttämät ensimmäiset kaksi kautta naisten edustusjoukkueessa eivät ole olleet helppoja 21-vuotiaalle Kahlokselle, mutta suosta on noustu kovalla tahdolla ja treenitunteja säästelemättä. Nyt takakentällä viihtyvä ja erityisesti ärhäkästä puolustusasenteestaan tunnettu Kahlos tähtää ehjään kauteen liigassa intoa puhkuen.

Mitä kuuluu Pipsa Kahloksen kesään ja miten valmistautuminen uuteen kauteen etenee? 

”Kesään kuuluu paljon kakkuja kesätyön muodossa, ahkeraa treenaamista sekä ihan vain nauttimista kun on aikaa puuhastella mitä ikinä keksiikään. Tulevaan kauteen on ladattu jo niin paljon innostusta, että ei malttaisi millään odottaa kauden alkavan” Kahlos aloittaa.

Upea hellekesä meneillään. Millainen olisi Pipsan täydellinen kesän vapaapäivä? 

”Täydellinen kesäpäivä voisi alkaa melomisella vaikka jonnekin kauniille saarelle. Pystyttää sinne piknik parhaista herkuista, käydä uimassa ja jos vielä kalastaminen mato-ongella onnistuisi, niin se kuulostaisi minusta aika hyvältä. ”

Olet valmistunut kokiksi ja opiskelet kondiittoriksi. Honkalaisten juhlissa on myös jo saatu nauttia valmistamistasi herkuista, mutta mikä on se oma bravuurisi? 

”Kavereiden palautteiden perusteella oma bravuuri taitaa olla suklaatäytekakku, jonka väliin tulee suklaakreemiä ja jokin raikas marja/hedelmätäyte riippuen ihan fiiliksestä. Koristelussa käytän usein macaronseja, joista on tainnut jo muodostua jonkinlainen tunnusmerkki mun leivonnaisista..”

Jos saisit valita ketä tahansa joukkueeseesi seuraavaan Honka3x3-turnaukseen, ketä ne onnelliset olisi ja miksi juuri he? 

”Valitsisin joukkueeseeni Cheekin, koska se tulee aina voittamaan eikä anna minkään seisoo tiellä sekä Jaren ja VilleGallen, koska niist on kuulemma tullu urheiluhulluja ja sit voidaan lähteä voitolla yöhön!”

Lopuksi ensi kauden tavoitteisiin. Mitä tavoittelet syksyllä alkavalla kaudella? 

”Tärkein tavoite on pysyä ehjänä koko kausi. Silloin pystyy joukkuettakin auttamaan enemmän, kun ei tarvitse antaa energiaa pelkästään pyyhettä heiluttamalla vaihtopenkillä” vaatimattomuudestaan tunnettu Kahlos kommentoi pilke silmäkulmassa.

Tapiolan Hongan kauden 2018-19 edustusjoukkueeseen sopimukset ovat tehneet myös aiemmin julkaistut Roosa Lehtoranta ja Saara Sandell. 

Tapiolan Honka suosittelee kaikille pelaajilleen LähiTapiolan Urheilijaturvaa. Tutustu yhteistyökumppanimme räätälöimään vakuutukseen TÄÄLLÄ.