Koripallosenioreiden maailmanmestaruuskilpailut pelataan Espoossa 2019

Kansainvälinen Koripallosenioreiden liitto (FIMBA) on myöntänyt vuonna 2019 pelattavien maailmanmestaruuskilpailuiden järjestämisoikeuden Espoolle ja Tapiolan Honka ry:lle.

FIMBA teki päätöksen järjestämisoikeudesta parhaillaan Italian Toscanassa Montecatini Termessä järjestettävien maailmanmestaruuskilpailuiden yhteydessä pitämässään kokouksessa, ja vuoden 2019 kisäisäntä julkistettiin tapahtuman yhteydessä järjestetyssä iltatilaisuudessa tiistaina.

Parhaillaan Montecatini Termessä järjestettävissä kisoissa lähes 400 mies- ja naisjoukkuetta pelaa ikäluokkiensa maailmanmestaruudesta 30 – 75-vuotiaiden sarjoissa. Osallistujia on lähes 5000 yli 40 maasta. Suomesta kisoihin osallistuu viisi joukkuetta.

"Suomen vahva sitoutuminen kehittämään seniorikoripalloyhteisöä maailmanlaajuisesti sekä Espoon kaupungin positiivinen suhtautuminen kisajärjestelyihin saivat meidät myöntämään kisat Suomelle ja Tapiolan Hongalle. Uskon, että Suomi turvallisena ja luonnonkauniina maana saa koripalloilevan senioriyhteisön saapumaan Espooseen vuonna 2019", toteaa FIMBAn argentiinalainen puheenjohtaja Ruben Rodriguez Lamas.

"Tapiolan Hongan kokemus ja osaaminen suurten junioriturnauksien järjestelyistä, Espoon kaupungin maine kestävän kehityksen edistäjänä, toimiva joukkoliikenne sekä kaupungissamme olevat erinomaiset kisapaikat olivat merkittävässä roolissa, kun kisat myönnettiin juuri Suomeen ja Espooseen", iloitsee Tapiolan Hongan puheenjohtaja Manne Airaksinen.

Lisätietoja: Mika Numminen, 050-3324532
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
mika.numminen@tapiolanhonka.fi

Tapiolan Honka ry on Suomen suurin koripalloseura, jonka jäsenmäärä on noin 1200. Tapiolan Honka on ollut Suomen Olympiakomitean hyväksymä sinettiseura vuodesta 1994 ja se tarjoaa monikulttuurisen ympäristön joukkueurheilun harjoitteluun ja kykyjen mukaiseen kilpailutoimintaan. Tapiolan Honka on valittu 13 kertaa Suomen laadukkaimmaksi koripalloseuraksi Suomen Koripalloliiton Kultainen Kori - kilpailussa.

Tapiolan Hongalla on 7 kokopäiväistä toimihenkilöä, 50 joukkuetta, 80 valmentajaa ja joukkueet pelaavat noin 1000 sarjaottelua pelikaudessa ja kiinteästi yhteisöön sitoutuneita on noin 5000. Tapiolan Honka järjestää Espoossa vuosittain Tallink Tournament-turnaustapahtuman, joka on maailman suurin koripalloturnaus. Tapiolan Hongalle valmistui keväällä 2011 Espooseen koripallokeskus - Honkahalli, johon kuuluu moderni kolmen kentän harjoitushalli, oheisharjoittelu- ja toimistotilat.

15th World Maxibasketball Championships will be played in Espoo in 2019

The Federal International Maxibasketball Association (FIMBA) has awarded the rights to organize the 15th World Maxibasketball Championships to be held in 2019 to the City of Espoo and Basketball Club Tapiolan Honka.

FIMBA made a decision to give the organizing rights of the championships to Espoo at their meeting held in Montecatini Terme in Italy during the ongoing World Maxibasketball Championships and the 2019 host was announced at a celebration held on Tuesday evening.

At the Montecatini Terme World Maxibasketball Championships, nearly 400 men and women teams are playing the world championships of the age groups between 30- to 75-years. There are almost 5000 players from over 40 countries and also five teams from Finland participating in the championships.

"Finland's strong commitment on developing the maxibasketball community worldwide and the positive attitude of the City of Espoo to organize the tournament made us to decide on the venue in Finland. I believe that Finland as a very safe and scenic country will get a maxibasketball community to come to Finland and to play in Espoo in 2019", says Ruben Rodriguez Lamas, President of FIMBA.

"Tapiolan Honka's experience and know-how about the organization of large junior tournaments, the reputation of the city of Espoo as their sustainable development, good public transportation structure and excellent playing venues in Espoo played a significant role when the championships were awarded to Finland and Espoo", says Manne Airaksinen, President of Tapiola Honka.

Additional info: 
Mika Numminen, +358 -50-3324532
Chaiman of Organizing Committee
mika.numminen@tapiolanhonka.fi

 

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA