MONITOIMIMIEHIÄ VAHTIMESTAREINA
Tapiolan urheiluhallin vahtimestareista on kuluneen kauden aikana kehittynyt varsinaisia murtomiehiä ja erikoiskoulutettuja monitaitureita. Hongan toimiston väki sekä naisten valmennusteami ovat työllistäneet vahtimestareita urakalla murto- ja korjauspuuhissa.
Eräs valmentaja palautti postilaatikon avaimen samaan postilaatikkoon johon avain sopi! Vahtimestari kaivoi sorkkaraudan esiin, teki muutaman näppärän kopautuksen ja johan luukku aukesi eikä postilaatikko edes hajonnut!
Naisten päävalmentaja Nenadilla on todennäköisesti taskussa reikä, koska pallohäkin avaimia on kadonnut tusinoittain. Onneksi Vahtimestareista raakaan voimaan luottava Jari on erikoitunut voimapihteihin ja aina pallohäkin lukot ovat saaneet kyytiä. On tosin aika noloa käydä samassa lukkoliikkeessä jatkuvasti ostamassa lukkoja kriteerinä: mahdollisimman halpa ja paljon avaimia!
Vahtimestareista Eero on varsinainen Mc Gyver, rautanaulalla ja kumilenksulla ym. tarvikkeilla toimiston ongelmavarastokaappi on auennut lukuisia kertoja. Samoin Eeron viritykset lipputankoon väärin köytettyjen lippujen alassaamiseksi ovat suorastaan taidetta. Viimeisin suoritus oli vinhasti liehuva Poromies Kemppaisen Mustapörssin lippu, jonka alas saamiseksi Eero taiteili maanantaiaamuna hallin pihalla noin tunnin tikapuilla, harjanvarrella ja itse väännetyllä henkarinkoukulla varustautuneena! Akrobatiaa ja nerokkuutta vailla vertaa. Katsojia kyllä pelotti Eeron puolesta, mutta ei Lapin Mc Gyver edes kiroillut, totesi vain lipun olevan hieman ryppyinen!
SIISTEIMMÄT BUSSIMATKUSTAJAT
Tapiolan Hongan "hovikuljettaja" Jukka Lajunen kyyditsi eräänä sunnuntaipäivänä Espoo Akatemian tytöt Turkuun pelireissulle. Kotiin paluun jälkeen Jukka valmistautui normaaliin bussin siivoukseen ja joutui hieraisemaan silmiään ja miettimään ajoinko tosiaan juuri tätä bussia? Bussi oli täysin putipuhdas, ei roskan roskaa ja roskapussitkin oli viety mennessään! Ainoastaan naisellisen hajuveden tuoksusta tiesi jonkun olleen kyydissä. Jukka kiittää tyttöjä ja varaa jo etukäteen seuraavan Akatemiakuljetuksen itselleen. Todennäköisesti Tyllilän linjan henkilöstön välillä syntyy kiistapallo siitä kuka Akatemiaa jatkossa kyyditsee.
PÄÄVALMENTAJAN KIIREET
Miesten joukkueen valmentaja Mihailolla oli kiireinen ja ikimuistoinen viikko hänen isännöidessä Jerry Westin Suomen vierailua. Maanantaina Honka - Topo ottelun jälkeen Mihailo vei vieraansa illalliselle. Lähtökiireessä hän unohti avaimensa kotiin. Onneksi Mika Sohlbergin anopilla on vara-avaimet asuntoon, siis soitto Mikalle. Monien kiermuroiden jälkeen manageri Rekonen onnistui toimittamaan vara-avaimen Tapiolan Essolle odottamaan.
Kotiovella avain ei sitten sopinutkaan lukkoon. Näppäränä miehenä Mihailo soitti huoltomiehelle, jonka päivystysnumeron hän löysi talon ilmoitustaululta. 24 h päivystys ei tietenkään ollut juuri tavoitettavissa, joten Mihailo päätti mennä yöksi samaan hotelliin, jossa Jerry West asui. Kätevää, koska muutaman tunnin päästä hän veisi Jerryn kumppaneineen lentokentälle.
West pääsi onnistuneesti lentokoneeseen ja Mihailo oli keksinyt suunnitelman kotiin pääsemiseksi. Hän haki Tapiolan urheiluhallilta tikapuut ja päätti kiivetä niillä omalle parvekkeelleen (1.kerros?). Kiivetessään parvekkeelle ja ryhtyessään repimään ovea auki, Mihailo huomasi ihmisten tuijottavan ja kaivelevan kännyköitä esiin... Paniikki, luulevat murtovarkaaksi ja aikovat soittaa poliisille!
Ovi ei edes auennut, joten kiireesti tikapuut kainaloon ja autolla karkuun. Palauttaessaan tikapuita hallille Mihailo törmäsi Niko Nyholmiin, joka katseli ihmeissään kun Mihailo kantoi tikapuita Tapiolan urheiluhallin parkkiksella: mitä miehet tänään aiokovat harjoitella? Onko kyseessä uusi harjoitusmenetelmä hävityn ottelun jälkeen?
Hämillään Mihailo heitti tikapuut hallin katsomoon ja ajoi takaisin kotiin. Huoltomiestä odotellessa Mihailo nukahti autoonsa ja heräsi säikähtäen kun joku koputti ikkunaan. Nuori tyttö kyseli hätääntyneenä onko kaikki hyvin? On, kyllä, pitkä tarina, odotan huoltomiestä ja väsyttää... Ystävällinen tyttö toivotti hyvää jatkoa ja samalla hetkellä Mikan anoppi ilmestyi paikalle, pahoitteli väärää avainta ja päästi uupuneen päävalmentajan kotiin jatkamaan unia.
Agentti aikoo teettää Mihailolle muutaman vara-avaimen. Lisäksi Mihailoa kielletään kiipeilemästä ihmisten parvekkeille pukeutuneena Honka-asuun (iltapäivälehtien lööpit voisivat olla melko mielenkiintoisia).
NO LÄHETÄ EDES KYMPPI!
Viime kesänä Viitasen Antti ja Jokelan Harri olivat junioriakatemian kanssa Serbiassa leirillä. Yhtenä helteisenä päivänä Harri ja Antti menivät nauttimaan Jaffaa sikäläiseen ravintolaan, ja samalla he tutustuivat ravintolan omistajaan. Kaveri oli hyvin kiinnostunut eri maiden kulttuureista ja halusikin että Antti lähettäisi Suomen lipun jotta hän saisi sen ravintolan seinälleen. Tähän vedoten kaveri pyysi Antin puhelinnumeron ja yhteystiedot Suomeen. Antti kohteliaana ja hyväuskoisena miehenä antoi tiedot kiltisti.
Noin kuukausi sitten Antin puhelin soi ja samainen ravintolan omistaja Serbiasta oli langan päässä. Pienen esittelyn jälkeen kaveri pyysi Anttia lähettämään 200 euroa jotta hänen ravintola ei mene konkurssiin "kaupungin maksujen" takia. Tähän Antti vastasi kiltisti että hän ei tienaa ihan niin paljoa että pystyisi tosta vaan lähettämään 200 euroa Serbiaan. Tähän kaveri vastasi, NO LÄHETÄ EDES KYMPPI! Antin vastaus oli EN LÄHETÄ! No tämä ei kuitenkaan ravintolan omistajaa lannistanut vaan hän alkoi tivaamaan Antilta vielä MR. Harrin puhelinnumeroa. Tähän lankaan Antti ei kuitenkaan enää mennyt ja sulki puhelimen.
Annen kommentti tapahtuneeseen meni seuraavasti: Tätä ne kansainväliset suhteet tekevät!
TULEVAISUUDEN KEIHÄÄNHEITTÄJÄ
Niko ja Mikko olivat jälleen kerran Pajulahdessa opiskelemassa, ja tällä kertaa teemana oli yleisurheilulajien opettelu. Toisena kilpailupäivänä lajeina olivat kiekonheitto ja keihäänheitto. Mikko osoittautuikin uudeksi Aki Parviaiseksi. Ilman vauhtia ja vauhdilla tulos oli sama: alle 15 metriä! Mikko hävisi näin ollen tuloksellaan kaikille luokan tytöille. Keihäänheiton jälkeen seuraavana lajina oli kiekonheitto. Tässäkään lajissa Mikko ei ollut ihan omimmillaan. Tuloksena 9 metriä! Tämäkään tulos ei auttanut Mikkoa voittamaan tyttöjä.
Voidaankin vain arvuutella pärjäisikö Mikko vieressä olevalla seniorille keihäänheitossa?!
| Nousussa +++++++++ |
+ Keihäänheittäminen + Talvijuhla |
| Laskussa --------------- |
- Pikavipit - Avaimet |