Honka3x3-turnaus täytti viikonlopun rennolla tunnelmalla ja iloisilla koripallokokemuksilla

Honka3x3 vol.4 feat. Ballzy – turnaus pelattiin Honkahallilla Tapiolan urheilupuistossa 26.-27.5. Mukaan ilmoittautui 82 neljän pelaajan joukkuetta ja kaksipäiväiseksi kasvaneen turnauksen aikana pelattiin 180 vauhdikasta 3 vs. 3-ottelua.

Näyttävää, nopeaa ja viihdyttävää! Näillä sanoin kuvaillaan tuoretta olympialajia 3×3-koripalloa. Lajissa kilpaillaan Suomen mestaruudesta ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kun SM-kiertue matkaa ympäri maan. Finaaliturnaus pelataan Tapiolan urheilupuistossa elokuun lopussa samalla, kun Espoo täyttyy Tallink Tournament-vieraista. Lisää SM-turnauksista täältä.

Honka3x3:ssa vanhemmat juniorit pelasi lauantaina, pienemmät sunnuntaina. ”Eastside Panthers” eteni lauantaiseen finaaliin asti.

Tapiolan Honka on järjestänyt 3×3-turnauksensa nyt neljästi. 2015 vuonna ensimmäistä kertaa pelattu turnaus kerää nyt innostuneita junioreita Honkahallille jo niin paljon, että tapahtuma on kasvanut kaksipäiväiseksi. Honka3x3 on ennen kaikkea iloinen tapahtuma, jossa koriksesta nautitaan ystävien seurassa musiikin soidessa. Otteluissa ei ole tuomareita, vaan pelit etenevät pelinohjaajan valvovan silmän alla. Myöskään valmentajia ei tarvita, näissä peleissä juniorit saavat taktikoida sen minkä haluavat ihan itse.

Honkalaisvalmentajilla ei ollut valmennustehtäviä tässä turnauksessa. Pelinohjaajina heitä nähtiin. Tässä Heikki Kallio heittämässä kolikkoa ottelun aloittajasta.

3×3 on vauhdikas muoto koriksesta, jossa tilanteet vaihtuvat tiuhaan ja tarkat heittokädet, harhautukset, pallonkäsittely sekä hyvä pelisilmä tuovat joukkueelle etua. Ottelut pelataan katukorismaisesti yhteen koriin. Kolmosen kaaren takaa heitetystä korista saa kaksi, muista upotetuista heitoista yhden pisteen.

Viimeisimmässä turnauksessa nähtiin jälleen huikeita suorituksia, kovaa kannustusta, tiukkoja matseja ja uuden oppimista. Honkahallin kuudella kentällä pelasivat 2000-2009 syntyneet juniorit, sekä Unified-koripalloilijat.

Unified-sarjan voittoa tuuletti PuHu Heat.

Honka3x3-turnauksen event manager Veera Sääski iloitsee onnistuneesta tapahtumasta ja kiittelee vapaaehtoisia vuolaasti.

”Turnaus oli jälleen menestys ja oli hienoa olla toteuttamassa tätäkin tapahtumaa osana motivoitunutta porukkaa. Honka3x3 on turnaus, jota ei voitaisi järjestää myöskään ilman vapaaehtoisia. Tänä vuonna mukana oli yli 50 vapaaehtoista auttamassa järjestelyissä, toimimassa pelinohjaajina ja toimitsijoina. Heille suuri kiitos vielä tätäkin kautta!”

Turnauksen tavoitteena on houkutella innostuneita lapsia ja nuoria pitämään hauskaa koriksen parissa kaikkialta Suomesta ja jopa yli lajirajojen.

WB-Panttereilla oli hyvä meininki kentällä ja sen ulkopuolella.

Blues juniors kiekkoilijat saapuivat pelaamaan 3×3-korista jo toista kertaa.

”Viikonlopun turnauksessa meillä oli mukana pelaajia useasta pääkaupunkiseudun seurasta, mutta niiden lisäksi myös Kotkasta, Lahdesta, Klaukkalasta, Porvoosta, Loviisasta ja ensimmäistä kertaa myös Tallinnasta. Moni junnuista on ollut mukana jokaisessa järjestetyssä turnauksessa ja sekin kertoo siitä, että tällaiselle tapahtumalle on tilausta ja tarvetta” Sääski jatkaa.

”Honka3x3-turnausten sarjalle on varmasti luvassa jatkoa. Laji tulee jatkuvasti tutummaksi, opimme kaikki lisää ja sitä mukaa haluamme kehittää turnausta aina vaan onnistuneemmaksi. Toivotan koko organisaation puolesta kaikki 3×3-koriksesta kiinnostuneet mukaan taas ensi vuonna!”

Naisten Korisliigan Vuoden pelaajaksi valittu Heta Korpivaara kantoi kortensa kekoon mikrosarjojen pelinohjaajana.

Sääsken mainitsemia vapaaehtoisia löytyi jälleen hienosti. Kun vapaaehtoisia tarvitaan näin paljon, nousee pieni jännitys ennen tapahtumaa helposti – löytyykö tehtäviin tarpeeksi tekijöitä? Tälläkin kertaa pelko oli lopulta turha. Tehtäviä hoitamaan löytyi ilmoittautuneiden pelaajien vanhempia Hongasta ja muista seuroista, valmentajia, naisten edustusjoukkueen pelaajia, vanhempia junioreita sekä pitkän linjan honkalaisia.

Yksi molempina päivinä pelejä ohjanneista oli kesäksi Espooseen palannut, University of Wisconsin-Parksidessa pelaava honkalaiskasvatti Carolina Rahkonen.

”Honkahalli on edelleen se toinen koti, vaikka asunkin jenkeissä suurimman osan vuodessa. Nyt kesällä vietän kotihallilla aikaa taas ja aina sinne on yhtä kiva mennä, treenaamaan tai tapahtumiin. Ilmoittauduin mukaan pelinojaajaksi Honka3x3:seen kun apua tarvittiin ja onhan se aina ilo katsoa kun junnut pelaa. Kiitos pelaajille, vanhemmille ja staffille kaikista viikonlopun nauruista ja hyvästä meiningistä. En varmasti ole ainoa jolle jäi kaikin puolin positiivinen fiilis viikonlopusta.”

Honka3x3-staffin tunnisti tänä vuonna valkoisista Ballzy-paidoista.

Haluamme kiittää myös arvokkaita yhteistyökumppaneitamme, eritoten koriskauppa Ballzy sekä MakuLaku, jotka ovat olleet vahvasti mukana jo useassa turnauksessa!

Lisää kuvia turnauksesta tippuu Instagramiin: @honka3x3.

Voittajien kelpaa hymyillä! Palkinnoksi sarjojen parhaille jaettiin pokaalin lisäksi tuotekassi. Helsinkiläis-kotkalainen ”Team Flash” oli voitokas 06-poikien sarjassa.

Ei turha reissu Klaukkalasta Espooseen!

MyClub palkitsi mini- ja mikrosarjojen tsemppareita sunnuntaina.

3×3-koriksen henkeen sopivasti makeimpia suorituksia palkittiin MakuLaku-palkinnoin.

…ja jottei kotiin tarvinnut lähteä nälkäisenä, jaettiin matkaan vielä nuudelikuppeja.

Lisää hymyileviä joukkuekuvia tulossa Instagramiin (@honka3x3) ja Hongan FB-sivuille!