Hongan naisten edustusjoukkue hakee yhteistyökumppaneita

Espoo Unitedin viime kaudella SM hopeaa voittanut naisten Korisliiga-joukkue siirtyi takaisin kasvattajaseura Tapiolan Honkaan. Hongalla on vankka kokemus edustusjoukkueen pyörittämisestä ja nyt seura hakee naisten joukkueelleen kiireisellä aikataululla yhteistyökumppaneita kaudelle 2017-18.

Kesän WU18 maajoukkueessa pelannut honkalaiskasvatti jatkaa uraansa Hongassa kaudella 2017-18.

Naisten Korisliiga käynnistyy syyskuun loppupuolella ja kotiparketilla Tapiolan urheiluhallilla Hongan naisten joukkue pelaa ensimmäisen kerran 21.10, vierasottelukiertueen jälkeen. Joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa päävalmentaja Kimmo Kujansivun johdolla.

Hongan noin 1200 jäsenestä lähes 500 on tyttöjä ja naisia. Junioreille on aina haluttu tarjota tasa-arvoisesti samat mahdollisuudet harrastaa koripalloa, nauttia pelistä ja edetä niin pitkälle, kuin oma into ja taidot vievät – aikuisten korkeimmalle huipulle saakka.

Naisten edustusjoukkueen toimintaa on pyöritetty Hongassa menestyksekkäästi vuosia ja tulevaan kauteen onkin aikaisemman kokemuksen myötä hyvä lähteä. Joukkue pelasi yhden menestyksekkään kauden Espoo United katto-organisaation alla ja voitti naisten Korisliigan hopeaa kauden päätteeksi. Nyt on aika kääriä hihat ja löytää Hongan joukkueelle naisurheilua liputtavia kumppaneita.

”Tyttöjen ja naisten joukkueurheilu on Hongalle tärkeä asia. Meillä harjoittelee ja pelaa valtava määrä tyttöjunioreita. Viime kausi olikin nuorten SM-sarjoissa erityisesti tyttöpuolella suuri menestystarina, jolle jatkoa on varmasti luvassa.” Tapiolan Hongan yhteisömanagerina toimiva Sonja Herrala kertaa.

”Nyt päästään tekemään jälleen töitä naisten huippu-urheilun kanssa, kun liigajoukkue metsästää voittoja alkavalla kaudella Hongan väreissä. Unitedin keskittyminen jatkossa miesten edustusjoukkueisiin on herättänyt paljon tunteita ympäri Suomen ja nyt olisikin hienoa, jos kaikki tämä kääntyisi positiiviseksi naisten joukkueiden kohdalla yhteistyökumppanitulvan muodossa” naisten joukkueen ottelutapahtumia tuottava Herrala jatkaa.

Alkava kausi Hongassa on Saara Sandellille jo seitsemäs naisten Korisliigassa.

”Olemme itse aktiivisia yhteistyökumppanien hakemisessa, mutta meihin saa myös olla yhteydessä oma-aloitteisesti. Täällä me ollaan ja tehdään takuulla paljon töitä, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Haluamme tukijoidemme olevan ylpeitä kumppanuuksistaan meidän kanssa ja saavan naisten sponsoroinnista myös vastinetta yritykselleen. Löydämme varmasti jokaiselle kumppanille sopivan tavan tukea naisurheilua, omien resurssiensa mukaan.”

Tervetuloa mukaan Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen matkaan kaudelle 2017-18!

Yhteydenotot:

Sonja Herrala
Yhteisömanageri
Tapiolan Honka Ry

sonja.herrala@tapiolanhonka.fi
045-1751475