Hongalle kauden avaustappio keskiviikkotrillerissä

Tapiolan Hongan 13. ottelun mittaiseksi venähtänyt voittoputki miesten divari B:ssä tuli päätökseen keskiviikkoiltana. Tapiolan urheiluhallilla vieraillut PeU-Basket vei sarjapisteet jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 71-74.

Keskiviikon ottelu oli tasaista vääntöä käytännössä alusta loppuun. Molemmat joukkueet pelasivat kovaa ja fyysistä koripalloa, eikä ilmaisia koreja ollut juurikaan jaossa. Kotijoukkue pakotti PeU-Basketin tehokkaan amerikkalaisvahvistuksen Henry Pwonon vaikeisiin ratkaisuihin, eikä vierasjoukkue päässyt korin alle, mutta pysyi kaukoheitoilla mukana pelissä avausneljänneksellä. Myös toinen neljännes oli Hongan hienoista hallintaa, mutta perniöläiset hankkiutuivat paljon vapaaheittoviivalle, josta osuivat tarkasti. Myös virhevaikeudet rasittivat kotijoukkuetta, kun pelintekijät Jouko Järvinen ja Toni Svärd joutuivat kolmen virheen rasittamina seuraamaan avauspuoliajan lopun vaihtopenkiltä. Pitkälle tauolle lähdettiin silti Hongan 39-34 johtoasemassa.

Isännät nykäisivät toisen puoliajan alussa Topi Halmeen ja Lasse Gummeruksen koreilla itsensä 12 pisteen karkumatkalle ja pienen hetken näytti siltä, että ottelu on kääntymässä kotijoukkueelle. Honka sortui kuitenkin kahden seuraavan minuutin aikana neljään pallonmenetykseen ja PeU-Basket nousi takaisin peliin. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Hongan johtaessa 52-51.

Neljännellä jaksolla mentiin kori korista ja kovat kolmen pisteen heitot seurasivat toisiaan. Hongalta Lasse Gummerus onnistui kahdesti peräkkäin, mutta PeU-Basketin Miro Patrakka kuittasi molemmilla kerroilla. Pwono tasoitti vapaaheittoviivalta tilanteeksi 70-70, kun kellossa oli aikaa 22 sekuntia. PeU-Basket halusi ratkaisun avaimet itselleen ja päätti ehkä hieman yllättäen rikkoa, pakottaen Toni Svärdin vapaaheittoviivalle 16 sekuntia ennen loppua. Svärd upotti ensimmäisen heiton ja siirsi Hongan johtoon. Seuranneessa hyökkäyksessä PeU liikutti palloa ja kulmasta löytyi Jesse Räkköläinen, joka upotti kolmosen noin 2 sekuntia ennen loppua. Aikalisän jälkeen Honka sai vielä heiton aikaiseksi, mutta pallo ei löytänyt tietään sukan läpi. Henry Pwono viimeisteli vapaaheittoviivalta ottelun loppulukemat.

  • Olipahan taistelu, monessakin mielessä. Monestakin syystä haastava valmistautuminen otteluun takana ja se näkyi valitettavasti tänään otteissa. Kamppailimme sinnikkäästi vastoinkäymisistä huolimatta loppuun asti, mutta tänään se ei riittänyt. Hatunnosto Perniölle, Hongan päävalmentaja Ville Neva summasi.

Tilastojen valossa Hongan kompastuskivet olivat erityisesti heikko vapaaheittotarkkuus (19/33) ja pallonmenetykset, joita tuli 23 kpl. Hongan parhaana palkittiin 21 pistettä ja 7 levypalloa tehtaillut Lasse Gummerus, joka ihastutti kotiyleisöä viidellä kolmosella ja kahdella donkillaan. Virhevaikeuksista kärsinyt Jouko Järvinen teki tilastot 10/8/4 syöttöä. Hongan paras +/- tilasto oli Panu Vertiolla (+6), joka heitti niin ikään 10 pistettä. Vierailijoiden parhaana palkittiin vapaaheittoviivalta erehtymätöntä työtä tehnyt Antti Rindell (24/3). Jenkkisentteri Henry Pwono (14/11) jäi Hongan puolustuksen pihdeissä normaalia vaisumpiin tilastoihin, mutta loi paljon painetta Hongan puolustukselle. Miro Patrakka (11/4) ja Jesse Räkköläinen (10/1) tekivät viimeisellä neljänneksellä tärkeitä pisteitä voittajille.

  • Harmittavinta tässä on se, että emme saaneet meidän pelaamisen ytimiä näkymään riittävän usein. Välillä tuntui, että kentällä pelattava peli ei muistuttanut koripalloa ollenkaan. Pienestä se oli kiinni, mutta lopulta meillä oli liikaa ohiheitettyjä vapaaheittoja (14), virheitä (30), menetyksiä (23) ja annettuja hyökkäyslevypalloja (14), Neva päätti.

Ottelutilastot TÄSTÄ LINKISTÄ

Hongan syyskausi päättyy tulevana sunnuntaina Kaarinassa Ura Basketin vieraana. Sen jälkeen joukkueella on edessä noin kuukauden mittainen joulutauko. Seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 13.1.2016 Karkkilaa vastaan.

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA