![]() |
|
||||
|
TAPIOLAN HONGAN KOULUTUSKALENTERI TAPIOLAN HONGAN TULEVAT KOULUTUKSET SUOMEN KORIPALLOLIITON KOULUTUKSET ETELÄISEN ALUEEN KUUKAUSIKOULUTUKSET Eteläinen alue on järjestänyt syksystä 2008 lähtien kuukausikoulutusta. Koulutus on valmentajille maksuton. ESLU:n KOULUTUKSET Koulutusta urheiluseurojen ohjaajille ja valmentajille Lasten urheilu Lasten urheilu -koulutus on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: kannustava valmentaja ja ohjaaja, herkkyyskausien huomioiminen harjoittelussa sekä liikunnallisten perustaitojen kehittäminen lajitaidoiksi. Kannustava valmentaja ja ohjaaja (3 h) -osuudessa käydään läpi valmentamisen ja ohjaamisen ilmapiiriin vaikuttavia tekijöitä ja kannustavan ilmapiirin luomista harjoitus- ja kilpailutilanteessa. Lisäksi haetaan keinoja erilaisten oppijoiden kohtaamiseen sekä mietitään omaa kehittymistä ohjaajana ja valmentajana. Herkkyyskausien huomiointi harjoittelussa (3 h) -osuudessa käydään läpi Liikunnallisten perustaitojen kehittäminen lajitaidoiksi (3 h) -osuudessa käydään läpi liikunnallisia perustaitoja sekä yleisiä taitotekijöitä ja niiden harjoittamista kohti parempia lajitaitoja. Koulutus on tarkoitettu urheiluseurojen uusille ohjaajille tai ohjaajiksi aikoville. Koulutus sisältää teorian lisäksi myös käytännön ohjausharjoittelua. Lasten urheilu korvaa Lasten urheilun perusteet -koulutuksen. Koulutuksen hinta on 90 euroa. Ilmoittaudu koulutukseen tästä.
Liikkujaksi - innosta vähän liikkuvat onnistumaan Onko ryhmässäsi vähän liikkuvia, yliaktiivisia, arkoja, innokkaita, kömpelöitä, taidokkaita, siis erilaisia lapsia. Liikkujaksi-koulutuksessa käydään läpi keinoja, joilla vähän liikkuvia lapsia innostetaan liikkeelle ja opetellaan hyödyntämään eriyttämisen, soveltamisen ja jäsentämisen pedagogiikkaa liikunnan ohjaamisessa. Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat: Liikkujaksi-koulutuksessa saat käytännön apua arkeesi. Koulutuksen hinta on 45 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee koulutusta. Ilmoittaudu koulutukseen tästä. Kaikki syksyn aikana järjestettävät 1-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutukset on uudistettu ja päivitetty valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK) perusteiden mukaisiksi. Dynaaminen liikkuvuusharjoittelu -hallittua voimaa harjoitteluun Dynaaminen liikkuvuus -koulutus lauantaina 22.10.2011 klo 12.00 - 18.00, Koulutuksen sisältö: Koulutus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille, myös lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille. Koulutuksen hinta on 65 euroa sisältäen opetuksen ja materiaalin. Koulutuksen voi hyödyntää osana Liikuttajakoulutusta. Suuren suosion keväällä saaneen koulutuksen lisätiedot löydät täältä. Tervetuloa! Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu LISÄÄ KOULUTUSLINKKEJÄ: |
|||||
|
|
|
|
|||