![]() |
|
||||
|
T
Tapiolan Hongalle on myönnetty Suomen Koripalloliitton Laatupalkinto. Seuratason laatupalkinnot ja -sertifikaatit myönnetään esimerkillisen nuorisokoripallotyönsä ansiosta. Koripalloliiton laatujärjestelmätyö käynnistyi seuroissa vuoden 2003 alussa. Hankkeen keskeisiä tavoitteita on seuratoiminnan työnjaon selkiyttäminen ja viestinnän parantaminen. Lisäksi yhteisesti sovittujen toimintatapojen kirjaaminen helpottaa toiminnan arviointia ja mittaamista. Seurojen laatujärjestelmätyö nivoutuu tiiviisti yhteen uudistetun Kultainen Kori -seurakilpailun kanssa. Kultainen Kori -kilpailu mittaa ensin seuran toiminnan laajuutta ja laatua. Samalla Kultaiseen Koriin osallistuminen toimii sertifiointihakemuksena. Sertifiointikriteerien täyttyessä seuralle myönnetään Kultainen Kori -laatupalkinto, jonka tunnusta seura saa käyttää toimintansa markkinoinnissa osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratyöstä. Koripalloliiton laatupalkinnon voi saada kolmelta eri toimialalta - nuoriso-, harraste- tai huippukoripallon parista – riippuen seuran omista toimialavalinnoista. Sertifioinnin saamiseksi seuralla tulee olla liiton laatujärjestelmämallin mukaisesti laadittu laatukäsikirja. Lisäksi arvioidaan seuran ohjaus- ja valmennustoiminnan tasoa sekä seuratoiminnan laajuutta ja seuran viestintää markkinointitoimenpiteineen. Koripalloliitto on toiminut laatujärjestelmätyöllään suomalaisessa urheilukentässä edelläkävijänä ja saanut projektin toteuttamiseen erityisavustusta Opetusministeriöltä. Työssä ovat tähän mennessä olleet mukana hyvää nuorisotyötä tekevät avainseurat.
|
|||||
|
|
|
|
|||