Delfin-turnauksesta kultaa C-tytöille

Perinteen mukaan C-tytöt osallistuivat Tampereen Delfin turnaukseen kahden ikäluokan (04 ja 03) voimin, tällä kertaa kolmella tasaisella joukkueella. Viikonloppu oli jälleen antoisa kokemus niin tyttöjen yhteenhitsautumisen kuin pelikokemuksenkin kannalta. Kolme joukkueellista, yhteensä 31 tyttöä (sekaisin 04 ja 03 tyttöjä) majoittui Etelä-Hervannan koululle, josta mukana olevat vanhemmat kuskailivat heitä viikonlopun aikana pelipaikoille ja ruokalaan. Lauantain huipennuksena kävimme vielä todistamassa Hakametsän jäähallissa Susijengin voittoa Belgiasta.
Myös pelillisesti turnaus onnistui erittäin hyvin, kolmesta joukkueesta Honka 1 vei lopulta kullan loppuottelussa tuttua Helmi Basketia vastaan. Finaalin mvp pelaajana palkittiin 03-tytöistä Lotta Reijonen. Honka 2 kamppaili pronssista Pyrintöä vastaan, tällä kertaa paukut eivät ihan riittäneet ja oli tyytyminen neljänteen sijaan. Honka 3 hävisi viikonloppuna vain yhden ottelun Pyrintöä vastaan, mutta huonossa vaiheessa. Loput ottelut Honka 3 voittikin selvästi ja sijoittui 9. sijalle.
Viikonloppu antoi siis jälleen hienoja onnistumisen ja oppimisen kokemuksia pelikentiltä ja tutustutti kaksi ikäluokkaa hyvin toisiinsa majoituskoululla ja muissa tapahtumissa.
Teksti: Terhi Rauhansalo

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA