C-Tytöt 03: Hopealle EHBT:n 02-Kilpasarjassa

Finaalissa Hongan joukkueen MVP:nä palkittu Peppi Tyynilä.

Kesän omatoimitreenauksen tulokset laitettiin koetukselle perinteisessä EHBT-turnauksessa, kun Honka T03 osallistui 02-tyttöjen kilpasarjaan. Posket punaisina ja intoa täynnä tytöt pelasivat vuotta vanhempia vastaan. Vastustajina oli useita edellisen kauden ajalta tuttuja joukkueita niin 02- kuin 03-ikäluokista.

Sarjavalinta osoittautui oikeaksi. Tytöt saivat pelata pääosin tiukkoja pelejä koko viikonlopun ajan. Alkulohkossa Honka sijoittui toiseksi häviten vain yhden ottelun niukasti Raholan Pyrkivälle.

Välierässä Honka kukisti Turun Riennon seitsemällä pisteellä. Loppuottelussa kohtasimmekin Raholan uudelleen, revanssi mielessä. Tamperelaisten napakat leikkaukset korille olivat edelleen hieman vaikea pala purtavaksi Hongalle, joka taisteli viimeiseen hyökkäykseen asti voitosta. Lopulta RaPy vei mestaruuden vain kahden pisteen erolla.

Joukkueestamme valittiin ikäluokan All stars -viisikkoon Peppi Tyynilä ja Aada Rauhansalo. Peppi palkittiin myös finaalin MVP:nä.

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA