C-pojille komeasti SM-hopeaa – kausi jatkuu vielä kansainvälisillä otteluilla

C-junioreiden SM-lopputurnaukset pelattiin menneenä viikonloppuna Kisakallion Susi-Centerissä. Hongan C-pojat taistelivat runkosarjan viimeisenä paikan lohkonsa kärkinelikkoon ja lunastivat ansaitusti paikkansa lopputurnaukseen. Honkalaiset kaatuivat vasta finaaliottelussa, jonka Sykki 03 voitti lukemin 97-70.

Honkalaisten ottelut lopputurnauksessa käynnistyivät perjantaina 5.toukokuuta. Honka Mänty päätti runkosarjansa lohkonsa neljäntenä ja sai ensimmäisenä vastaansa lohkokakkoseksi sijoittuneen Pyrinnön. Honka vei ottelun kymmenellä pisteellä. Turnauksen toisen ottelun Turun NMKY:tä vastaan honkalaiset veivät selkein lukemin 93-76. Lauantain toisessa ottelussa vastaan asettui lopputurnauksessa tappioitta edennyt Sykki 03. Joukkue oli Hongan poikia yhdeksällä pisteellä vahvempi.

Välierä käytiin Honka Männyn ja Salon Vilppaan välillä. Aamuottelu oli viimeisen päälle tasainen kamppailu finaalipaikasta, jonka honkalaiset kuittasivat viimein nimiinsä niukasti lukemin 66-69. Finaalissa vastassa oli jälleen vahva Sykki 03.

Hongan C-poikien päävalmentaja Tuomas Rahkonen on sitkeän joukkueensa esityksistä hyvillä mielin:

  • Lopputurnauksesta lähdettiin tavoittelemaan menestystä ahkeruuden ja työnteon kautta, sekä pyrittiin pitämään keskittyminen niissä asioissa joihin pystymme itse vaikuttamaan. Lisäksi lähdettiin eritoten nauttimaan kauden huipennuksesta, Rahkonen kertaa turnauksen ennakkoasetelmia.

    Pelasimme turnauksessa kauden parasta peliämme ja kundit pitivät päänsä kylmänä tiukkoinakin hetkinä. Finaalissa Sykki oli meitä parempi, eikä paukut riittäneet haastamaan heitä loppuun asti.

    Finaaliin pääsy ja hopeamitali oli lähtökohtiin nähden meidän sitkeältä joukkueelta upea suoritus!

Kautta kokonaisuutena voisi luonnehtia fraasilla ”vaikeuksien kautta voittoon”.

  • Meidän kausi oli kaikkineen nousujohteinen ja pelaaminen parani sitä mukaa, mitä pidemmälle kevät eteni. SM-sarjan alussa meill oli omat haasteemme, mutta rosteri leveni mukavasti kun pitkän aikaa loukkaantuneina olleita pelaajia saatiin kevään mittaan takaisin peliparketille, valmennuksesta jatketaan.

    Kevätkauden alun pelilliset takaiskut vahvistivat koko porukkaa, joka oli jälkeenpäin ajateltuna iso apu kevään ratkaisupeleissä.

    Kauden aikana harjoiteltiin ja pelattiin paljon eri ryhmissä ja tämä oli meille ehdottomasti rikkaus. Pelaajat saivat kokemuksia useammasta eri ympäristöstä ja kokoonpanoista, mikä taas on arvokasta pääomaa tuleville vuosille. Vaikka lopputurnauksen kokoonpano harjoitteli kokonaan kimpassa oikeastaan vain viimeisen viikon, oli porukalla koko viikonlopun ajan huikea yhteishenki päällä.

Honkalaisista turnauksen MVP:nä palkittiin Lauri Kallio (kuvassa).

C-poikien kausi jatkuu vielä parin viikon ajan, kun 2004-syntyneet matkustavat BBBL-finaaleihin, sekä Rakveren harjoitusturnaukseen 19.-24.toukokuuta.

Kuva: Harri Vallila / basketball.kuvat.fi