BPSM: FoKoPo-Honka 93-74 & KTP-Honka 77-71 otteluraportit

Tulipa paljon oppia maailmalta. Kahden ottelun kierros vieraissa kertoi karua kieltä erityisesti yhdestä asiasta: 80% keskittymisellä ei saa kuin puolittaisen lopputuloksen. Molemmissa otteluissa jouduimme altavastaajaksi alkuvihellyksestä lähtien. Tai ehkä oikeammin - jo ennen vihellystä. Sarja on niin tasainen, että meillä ei ole yhtään varaa antaa siimaa vastustajalle heikon keskittymisen muodossa.

Hyviäkin asioita nähtiin. Levypallopelimme parani yön yli rajusti, samoin tahto kilpailla. Pienet asiat kuitenkin ratkaisevat, kuten se miten asennoidutaan korintekotilanteessa; sutaistaanko pallo kohti koria, vai tehdäänkö tosissaan pisteitä, ja ollaanko valmiita auttamaan puolustuksessa joukkuekaveria niin että vastustaja _ei_ todellakaan tee koria.

Oman asennoitumisen lopputulos näkyy myös siinä, toteutetaanko joukkuen pelikonseptia kummassakin päädyssä, vai ei. Onnistuminen vaatii kaikkien viiden vuorollaan kentällä olevan sitoutumista ja panosta yhteiseen tekemiseen.

Mainitut asiat ovat onneksi helppoja muuttaa, sillä jokainen voi valita itse asennoitumisensa. Taitotasomme yksilö- ja joukkuetasoilla ovat edelleen kehittyneet.

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA