Avoin työpaikka: Iltapäiväkerhon ohjaaja

Osana Tapiolan Hongan toimintaa, Honkahallilla Tapiolan urheilupuistossa toimii Pikkusudet-iltapäiväkerho alueen 1.-3.luokkalaisille koululaisille. Iltapäiväkerhossa liikutaan päivittäin monipuolisesti, syödään yhdessä ravitseva välipala, tehdään läksyjä ja vietetään yhdessä turvallisessa ympäristössä. Iltapäiväkerho toimii hallilla …

16-vuotiaiden poikien SM-karsinnat käyntiin lauantaina

Nuorten SM-karsinnat jatkuvat tulevana viikonloppuna. Hongan 16-vuotiaat pojat pelaavat paikasta SM-sarjaan Uudessakaupungissa. Poikien karsinnat lähtevät käyntiin suoraan II-kierrokselta. Ensimmäistä karsintakierrosta ei pelattu, sillä karsimaan ilmoittautui vain 19 joukkuetta. Hongan poikien …

19-vuotiaiden tyttöjen SM-karsinnat käyntiin voitolla

Viikonlopun aikana ratkotaan 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjapaikat. Karsinnoissa mukana 20 joukkuetta, joista kärkikymmenikkö pelaa alkavalla kaudella 2018-19 SM-sarjaa ja toiset kymmenen valtakunnallista 1.divisoonaa.  Hongan nuoret naiset avasivat karsintaviikonlopun tänään lauantaina suurinumeroisella …

19-vuotiaat pojat karsivat SM-sarjaan viikonloppuna

Tänä viikonloppuna 15.-16.9 pelataan 19-vuotiaiden poikien SM-karsintojen ratkaiseva II-kierros. Hongalle ei osunut alkavan kauden karsinnoissa yhtään järjestämisvastuuta, joten nämäkin ottelut pelataan vieraissa – Järvenpäässä ja Malmilla.  Ikäluokan päävalmentaja Aapo Heinonen …

Tapiolan Hongan kausikorttikampanja 2018-19 käynnissä

Osta oma kausikorttisi N-Y-T nyt! Pääset seuraamaan vauhdikasta espoolaista huippukoripalloa koko runkosarjan ajan. Ostamalla kausikortin tuet honkalaista junioripolkua pienistä mikroista aina aikuisten huippusarjoihin asti.

Miesten kehitysjoukkue täydentyy nuorilla lupauksilla

Tapiolan Hongan miesten divari B:ssä pelaava kehitysjoukkue vahvistuu Akseli Hartikaisella sekä nuorilla kehityspelaajilla. Miesten kehitysjoukkue lähtee päävalmentaja Aapo Heinosen luotsaamana alkavaan kauteen täynnä taitoa ja nuorta energiaa.  Akseli Hartikaisen pelaajanura …