Kuukausittaiset arkistot: elokuu 2018

Kumppaniseinä tuo Honka-perheeseen lukuisia uusia yrityksiä

Honkahallille loppukesästä 2018 valmistunut kumppaniseinä on toiminut magneettina kasvattajaseura Tapiolan Hongan varainhankinnassa alkavan koripallokauden 2018-19 ensimetreillä. Kaikkien kolmen kentän leveydellä loistavasta tyylikkäästä ja seuran väreihin suunnitellusta kumppaniseinästä on myyty jo lähes kaksi kolmannesta niin uusille, kuin pitkäaikaisemmillekin  yhteistyökumppaneille. Tapiolan Honka on yli 1300 jäsenen koripallon kasvattajaseura, jonka lähipiiriin kuuluvat junioreiden perheet, turnausvieraat, ottelukatsojat, yhteistyökumppanit ja lähialueiden...
Lue lisää

Honka mukaan ympäristövastuullisuuteen pyrkivään kehityshankkeeseen

Tapiolan Honka aloitti kevyellä kokeilulla kehittämisprosessin, jonka tavoitteena on rakentaa parempi jätteenlajittelu omassa seuratoiminnassa. Ensimmäinen askel lajittelukokeilussa toteutettiin viikonloppuna 24. – 25.8.2018 Tallink-turnauksen  yhteydessä pelaajien majoituspaikassa Tapiolan koululla Espoossa.!"Emme tarvinneet kuin jätesäkkejä, biopusseja, ilmastointiteippiä, monistettuja lajitteluohjeita HSY:n sivuilta sekä koululta lainattuja roska-astioita, kun lähdimme kokeilemaan kevyellä versiolla yhdessä koulussa, miten lajittelu voisi toimia turnauksen aikana",...
Lue lisää

Minna Mali tekee paluun liigatasolle

Minna Mali palaa takaisin naisten Korisliigaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan paidassa. 21-vuotias Mali keskittyi opiskeluun menneen kauden ajan, eikä pelannut naisten edustusjoukkueessa. Palo ei kuitenkaan sammunut missään vaiheessa ja alkavalla kaudella Hongan naisten takakentällä nähdään jälleen motivoitunut Minna. Minna Mali on pelannut läpi koko Tapiolan Hongan junioriputken. Takakentän tehotyttö  nousi naisten edustusjoukkueen rinkiin jo teini-ikäisenä. Liigadebyyttinsä hän...
Lue lisää

Honkalaiskasvatti Juho Gummerus Espanjaan

Juho Gummerus on tehnyt sopimuksen Espanjan EBA-sarjassa pelaavan Novum Energy Liceo Frances joukkueen kanssa. Paikka Liceo Frances joukkueessa Juholle avautui Hongan ja espanjalaisen valmentajan Jorge Lorenzon yhteistyön myötä.Kolme vuotta sitten Jorge oli tutustumassa Hongan toimintaan (kuvassa yllä sekä Gummerus että Lorenzo) juniorivalmentaja Timo Taivalahon kutsumana. Vierailun yhteydessä espanjalaisvalmentaja seurasi Hongan alle 19-vuotiaiden pelejä ja syntyi...
Lue lisää

RecoveryRoom Honkahalli huolehtii pelaajien lihashuollosta läpi Tallink-turnauksen

Honkahallilla toimiva RecoveryRoom pitää ovensa avoinna koko turnauksen ajan. Fysioterapiaa, jalkaterapiaa, urheiluhierontaa ja Normatec-palautumishoitoa tarjoava vastaanotto pitää turnaukseen osallistuvista pelaajista sekä tukijoukoista hyvää huolta. Honkahallin pukukoppikäytävältä löytyvän RecoveryRoom -vastaanoton lisäksi Honkahallin Tallink- kentän päädystä, katsomon vierestä löydät RecoveryRoom –pisteen, jossa on saatavilla teippauksia, näytehierontoja ja Normatec-kokeiluja turnaushinnoin.Esimerkkejä...
Lue lisää

Hongan naisten toinen amerikkalaisvahvistus on Sidney Cook

Sidney Cook vahvistaa Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkuetta. Alkava kausi 2018-19 on tuoreelle honkalaiselle toinen koripalloammattilaisena. Lähes 190-senttinen sisäpelaaja lähti ammattilaisuralleen Virginia Techin NCAA-joukkueesta ja pelasi menneellä kaudella Puolassa sekä kevätkaudella Liettuassa BC Suduvan riveissä. "Olen todella innoissani Suomeen tulosta! En ole käynyt Suomessa koskaan, mutta lukenut ja kuullut olen paljon hyvää. Yksi collegen pelikavereistani pelasi siellä...
Lue lisää

Vahva ja monipuolinen Alexyz Vaioletama Hongan naisiin

Ammattilaisuransa Vimpelin Vedosta kaudella 2015-16 aloittanut Alexyz Vaioletama, 25,  pukee alkavalla kaudella päälleen Hongan paidan. Menneellä kaudella University of Californiasta koripalloammattilaiseksi lähtenyt Vaioletama pelasi CAB Madeiran riveissä Portugalin naisten liigaa. 185-senttinen, monipuolinen sentteriosaston pelaaja tuo rutkasti lisää voimaa ja taitoa korin läheisyyteen.[caption id="attachment_9038" align="alignright" width="320"] Vaioletama pelasi naisten...
Lue lisää

TAPIOLAN HONKA