19-vuotiaiden välieräavaukset tulevana viikonloppuna

Kuluvalla kaudella Hongalla on pelannut joukkueet jokaisen ikäluokan SM-sarjoissa. Joukkueiden kausi on sujunut upeasti, sillä nyt jokaisessa 10 nuorten SM-sarjassa on honkalaisjoukkue kärkinelikossa. Edessä siis poikkeuksellinen määrä pudotuspelejä tulevien viikkojen aikana. 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien välierät käynnistyvät tulevana viikonloppuna.

Hongan 19-vuotiaat tytöt voittivat runkosarjan ja saavat välierissä vastaansa Ringsiden sarjan neljänneltä sijalta. Honka keräsi runkosarjasta 15 voittoa, Ringside 12. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti. Syyskaudella Honka oli vahvempi 20 pisteellä. Maaliskuun alussa Ringside vei voittopisteet yhden korin erolla. Välierissä kaksi ottelua voittanut joukkue etenee finaaleihin.

Hongan nuoret naiset pelaavat samaan aikaan myös naisten I-divisioonan loppuotteluita. Päävalmentaja Susanna Strömberg kertoo tavoitteiden olevan korkealla.

"Tällä hetkellä ollaan tavoitteessa, maalina se kaikkein kirkkain! Välieriin Ringsidea vastaan lähdetään hakemaan vahvaa ja tasaista oman pelin suorittamista, sekä pysäyttämään vastustajan tehokkaat syömähampaat Mashaire ja Kuisma."

"NID-finaalisarjan ollessa käynnissä samaan aikaan, tulee varmastikin näytönpaikkoja monelle pelaajalle. Rohkeita ja kovia vastuunkantajia tarvitaan näissä otteluissa" Strömberg summaa.

Otteluohjelma:

1.välierä: La 30.3. klo 16.15 Tapiolan Honka vs. Ringside, Tapiolan liikuntahalli
2.välierä: Su 31.3 klo 13.15 Ringside vs. Tapiolan Honka, Leppävaaran liikuntahalli
3.välierä: Ke 3.4. klo 19.00 Tapiolan Honka vs. Ringside, Honkahalli Tallink (tarvittaessa)

Hongan 19-vuotiaat pojat saavat välierissä vastaansa kovan haasteen, vastassa Munkkiniemen Kisapojat. Honka päätti runkosarjakautensa sarjataulukon kolmantena 11 voitolla. MuKi pykälää ylempänä, saaliinaan 16 voittoa. Molemmat kaksi keskinäistä kohtaamista kuluvalla kaudella on merkitty MuKi:lle.

"Nuorten kanssa kausi on ollut nousujohteinen. On pystytty haastamaan sarjan kärkijoukkueita ja parantamaan omia otteita vaikeina hetkinä. Tässä välieräparissa MuKi:a vastaan korostuu se, kumpi joukkueista pystyy olemaan fyysisempi. Se joukkue tulee määrittämään otteluiden tahtia. Pyrimme luomaan intensiteettiä ja sitä kautta pakottamaan vastustajaa epäselviin tilanteisiin" Hussain Dassouki joukkueen valmennuksesta kuvailee.

"Myös miesten 1.divarin välierissä vastassa on MuKi, joten molemmilla joukkueilla kuormitus tulee näkymään sillä joukkueilla on osittain samoja pelaajia molemmissa sarjoissa. Kevään perinteitä kunnioittaen tässä keskitytään nyt koripallon pelaamiseen, pelaajia ja valmentajia haastetaan yhtä lailla pudotuspelien edetessä" Dassouki lisää.

Otteluohjelma:

1.välierä: La 30.3. klo 12.00 MuKi - Tapiolan Honka, Munkkiniemen yhteiskoulu
2.välierä: Su 31.3. klo 13.00 Tapiolan Honka vs. MuKi, Tapiolan liikuntahalli
3.välierä: Ke 3.4. klo 19.00 MuKi - Honka, Munkkiniemen yhteiskoulu (tarvittaessa)

Tervetuloa seuraamaan myös miesten 1.divisioonan välieriä keskiviikosta alkaen.

 

 

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA